Kiljavan kristalli ja muinaiset klaanit
Keskiviikko mittaa Kiljavan kesäleireille sitä, että leiri on edennyt jo puoliväliin saakka. Keskiviikko on myös erityinen päivä muutenkin Kiljavalla, nimittäin kyseinen päivä on TEEMAPÄIVÄ! Teemapäivät sisältävät kaikissa kolmessa ohjelmapalkissa erityistä ohjelmaa, ja teema saattaa näkyä myös esimerkiksi ruokailussa tai kanttiinissa.
Tänään lipunnoston ja aamulaulun jälkeen lippuaukealla tallustelivat neljä eri värein ja tyylein sonnustautunutta klaania. Lasten istuessa telttakylätolpilla, esittäytyivät kaikki kummalliset klaanien johtajat: Vetehisten johtaja Yli-Näkki, Järkäleiden johtaja Ylipeikko Sammalvarvas, Legioonan johtaja Brutus sekä Tähtikansan johtaja Lomárion. Nämä johtajat painottivat kaikki laillista oikeuttaan Kiljavan kristalliin ja halusivat hyödyntää leiriläisten apua kasvattaa taidot Kiljavan mahtavimmaksi klaaniksi. Alaleirit lähtivät johtajien ja heidän alaisten kanssa kehittämään voimakkaan klaanien taitoja mm. vaakunan teon, ryhmätaitojen ja johtajan kuuntelun tavoin. Ohjelman lopuksi paikalle saapui kummallinen historijoitsia paroni Purppura, joka ehdotti nokitteleville klaaneille ratkaisua myöhemmin järjestettävissä turnajaisissa.
Makaronilaatikko lounas tarjosi kaikille leiriläisille kaivatun energian latauksen, ja fantasiamusiikkia soittava kanttiini tarjosi herkkuja. Uusia ohjaajia saapui tänään myös leiriin, ja näihin päästiin tutustumaan telttakylähetkissä.
Iltapäivällä kakkosohjelmassa turnajaisia kilpailtiin heittokilpailussa, esteratakilpailussa, tietokilpailussa ja boffakilpailussa. Hahmojen kanssa rakennettiin upeita esteratoja, mistä kisailtiin nopeudessa, boffauksessa etsittiin päivän kovinta bossia ja tietokilpailussa kyseltiin visaisia kysymyksiä, kuten kanttiininmyyjän lempiväriä. Loppukisan jälkeen Paroni Purppura kuitenkin julistaa itsensä turnajaisten voittajaksi, polttomerkkasi ohjaajista palvelijoita ja julistautui leirinjohtajaksi, varastaen leirinjohtaajan punaisen liivin.
Puhelin- ja vapaa-ajan jälkeen klaanien johtajat pohtivat, kuinka voisivat päihittää Paronin ja alaiset, sekä löytää Kiljavan kristalli. Vahingossa yhdistäessään aseet, he huomasivat heidän aseidensa muodostavan kristallin, minkä avulla he pystyivät kukistamaan Paronin ja hänen alaisensa. Tämän kunniaksi Nummella järjestettiin juhlat, missä tarjoiltiin popparia, mehua, kuunnteltiin musiikkia, tehtiin kasvomaalauksia ja lettejä, boffattiin, ja nautittiin ilta-auringossa. Päivä oli jälleen ihanaa leiriseikkailua ja innolla leiriläiset odottavat jo, mitä seuraavana päivänä on luvassa!