Hiihtoloman yöleiri Kiljavalla on peruttu - päiväleirien osalta odotetaan vielä tietoja

pe tammik. 29 17:17:00 2021

Koronavirustilanteeseen liittyen Etelä-Suomen aluehallintovirasto ja pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä ovat keskiviikkona 27.1.2021 jatkaneet aiemmin voimassaolleita rajoituksia ja suosituksia helmikuun loppuun asti, lukuun ottamatta lasten säännöllistä harrastustoimintaa.

Asiakkaiden ja henkilökunnan terveydestä huolehtiminen on meille leirien järjestelyissä kaikkein tärkein asia. Nykyinen koronatilanne, ja siitä johtuva epävarmuus haastavat myös leirien järjestelyitä monin eri tavoin.

Leirejä odotetaan kovasti täällä meidän toimistollamme, leirille valmistautuvan henkilökunnan keskuudessa, sekä totta kai leirille lähtöä odottavien lasten ja nuorten perheissä. Koska koronatilanne Suomessa ei ole muuttunut toivotusti parempaan suuntaan, olemme tehneet erilaisia suunnitelmia ja pohtineet monelta kantilta, miten leirien järjestäminen voisi olla mahdollista. Päätös leirin peruuttamisesta tai järjestämisestä näissä olosuhteissa on aina vaikea.

Leirikesä ry peruu Hiihtolomalle 22.2.2021–27.2.2021 suunnitellun yöleirin.

Asiakkaiden ja henkilökunnan terveys on leirillä aivan ensisijaista. Talven yöleirien järjestäminen nykyisen koronatilanteen edellyttämällä tavalla muuttumattomissa pienryhmissä, sisätiloissa leirikeskuksessa ei olisi meille tällä hetkellä resurssien puitteissa mahdollista niin, että leirin arki pyörisi mielekkäästi.

Peruutuksesta johtuen leirin varanneet asiakkaat saavat jo maksetut leirimaksut 100 % takaisin. Leirin voi halutessaan vaihtaa myös mihin tahansa kesän leireistämme, hiihtoloman päiväleiriin tai Leirikesän Verkkoseikkailuun.

Partiolaisten päiväleirejä hiihtolomalla ei ole vielä peruttu, ja odotamme yhä tietoja viranomaisilta

Hiihtolomalle suunnitellut päiväleirit on mahdollista toteuttaa normaalia pienemmissä, rajoitusten mukaisissa leiriryhmissä, ja hygieniasta huolehtien. Valmistaudumme päiväleireihin turvallisuus edellä, leiritunnelmaa unohtamatta.

Haagassa, Viikissä ja Taivallahdessa järjestettävien Partiolaisten päiväleirien osalta odotamme tilojen omistajilta, eli Helsingin kaupungilta ja Töölön seurakunnalta tietoa siitä, onko päiväleirien järjestäminen mahdollista heidän tiloissaan hiihtolomalla. Jos tiloja ei saada käyttöön, päiväleirit tullaan perumaan.

Viikin ja Haagan päiväleirit toteutuvat varmasti, jos kaupunki sallii niiden järjestämisen tiloissaan. 

Taivallahden päiväleirin peruuntuminen on vielä mahdollista vähäisen osanottajamäärän vuoksi. Arvioimme maanantaina 1.2., onko Taivallahden leirille ilmoittautunut riittävästi osallistujia, jotta leiri pystytään järjestämään. Jos siis olet harkinnut Taivallahden Partiolaisten päiväleirille ilmoittautumista hiihtolomalla, nyt on hyvä aika tehdä ilmoittautuminen Varauspalvelussamme! Mikäli Taivallahden leiri joudutaan perumaan vähäisen osanottajamäärän vuoksi, tiedotamme siitä leirin osallistujia heti maanantaina.

Pyrimme saamaan varmoja tietoja kaupungilta ja seurakunnalta, ja tiedottamaan päiväleirien toteutumisesta helmikuun ensimmäisen viikon aikana.

Leirikesän Verkkoseikkailu toteutuu, mikäli leirille on maanantaina riittävästi ilmoittautuneita

Huippuhauskalla Leirikesän Verkkoseikkailulla ihan oikea leiriohjaaja pitää lapsellesi seuraa, ja keksii tekemistä etäyhteydellä koko päivän. Mukana koko viikon sama, tuttu lapsiryhmä.

Tiedossa ei ole tietokoneella pelaamista, vaan perinteistä leiriohjelmaa kotona: taitokilpailuita, työpajoja, askartelua, liikkumista, juttelua ja tietysti disco! Leirikesän Verkkoseikkailut viikoilla 8 ja 9 on tarkoitettu 7-11 -vuotiaille alakoululaisille ja ne toteutetaan Zoom-alustalla.
Viime kesänä Verkkoseikkailuilla mukana olleet lapset suosittelevat!

Lue lisää ja ilmoittaudu leirille mukaan osoitteessa varaus.leiri.fi -> verkkoleirit

AW-978123095