Ilmoittautuminen talvileireille on alkanut!
Leirikesän talvileireillä lomaillaan silloin, kun koulu on kiinni! Tarkemmin sanottuna uuden vuoden ympärillä ja Etelä-Suomen hiihtolomaviikolla. Leirikesä järjestää talvikaudella 2023 kaksi yöleiriä Kiljavan leirikeskuksessa Hyvinkäällä ja yhteensä viisi päiväleiriä eri puolilla Helsinkiä. Ilmoittautuminen talvileireille on alkanut Leirikesän Varauspalvelussa!
Talven yöleirit
Järjestämme joululomalla Kiljavan Loppiaisleirin ma 2.1.2023 – pe 6.1.2023 sekä Kiljavan hiihtolomaleirin ma 21.2.2023–la 26.2.2023.
Yöleirit on suunnattu alakoululaisille, eli noin 7–12-vuotiaille lapsille, mutta kummallekin leirille on varattu pieni määrä paikkoja noin 13–15-vuotiaille yläkoululaisille, eli brontoille. Kiljavan talviloman yöleirillä on pari paikkaa myös avustajan tukea tarvitseville leiriläisille.
Talvileireillä nukutaan sisällä, mutta leirin ohjelma on täynnä mukavaa tekemistä niin sisällä kuin ulkona! Ohjelmassa leikkejä ja pelejä, uusiin kavereihin tutustumista, askartelua ja muita mukavia leiritouhuja.
Leirille pääsee omalla autolla tai lisämaksullisella bussikuljetuksella Helsingin keskustasta.
Talven päiväleirit
Järjestämme Joululoman päiväleirejä ma 2.1.2023 – to 5.1.2023 Oulunkylässä ja Pikku Huopalahdessa sekä talviloman päiväleirejä ma 20.2.2023–pe 24.2.2023 Kalasatamassa, Länsi-Pasilassa ja Munkkiniemessä.
Päiväleirit on tarkoitettu noin 7–10-vuotiaille lapsille, eli alakoulun 1.–3. luokkalaisille lapsille. Päiväleirit ovat oivallinen ajanviettotapa lapsen lomalle. Leirillä lapsi pääsee lomailemaan yhdessä turvallisten ohjaajien ja leirikavereiden kanssa. Päiväleireillä ollaan paljon ulkona, kokkaillaan trangialla, nikkaroidaan, retkeillään, pelataan ja nautitaan lomapäivistä yhdessä kavereiden kanssa!
Leiriohjaajat ovat päivittäin paikalla klo 8.30–16.00. Ohjelma toteutetaan klo 9.00–16.00. Leirille voi saapua päivittäin joustavasti klo 8.30–9.00 välillä ja kotiin lähdetään päivittäin ohjelman päätyttyä klo 16.00.
Leirin hinnat 116–191€. Hinta sisältää kaiken, eli lounaan ja välipalan, ohjaajien huolenpidon, ensisijaisen tapaturmavakuutuksen sekä runsaasti hauskaa ohjelmaa koko leirin täydeltä.